perjantai 22. huhtikuuta 2016

Tuolin uusi ulkoasu

Niin se taas viiletti sekin loma ohi ja menikin nopeasti.
Kaikkea pientä sain tehtyä, kuten kirpparipöydän pitoa. Talvivarusteiden pesun ja pois pakkaamisen (no, ositain homma vielä kesken..).
Yks projekti, jonka sain valmiiksi tehtyä, oli tää tuoli. Sinänsä minusta niin kauniin mallinen tuoli, mutta ei vanhoilla kankailla oikein löytänyt mistään meillä sopivaa paikkaa. Runko oli aiemmin sellainen kellertävä, mutta sen olen maalannut valkoiseksi, jo aikoja sitten. Sen jälkeen olenkin vaan ihmetellyt, mitä kankaille tekisin, kun tuntui, ettei omat taidot riitä koko tuolin verhoilemiseenkaan.
Joskus osui silmiini juttu kankaiden maalamisesta ja lomalla aloin asiaa enemmän googlettamaan. Tuumasta toimeen ja kalkkimaalia hakemaan., heti samana päivänä :)
Vähän hirvitti homman aloitus, mutta olen lopputulokseen kyllä niin tyytyväinen.




Tuolin tuunauksesta innostuneena, maalasin kalkimaalilla vielä kuvassa näkyvän lipastonkin. Maali oli helppo levittää, se ei haise ja kuivuu uskomattoman nopeasti.
Päälle levitin vielä vahan, jotta pinta on helpompi puhdistaa ja kestää enemmän.



Harmi, ettei mulla oikein parempaa kuvaa tuolista ole, mutta tällainen ruutukuositus siinä ennen oli.




OIkein mukavaa viikonloppua kaikille. Me lähdetään nyt elokuviin, katsomaan Viidakkokirjaa. Trailerin perusteella odotukset on korkealla :)




sunnuntai 10. huhtikuuta 2016

Kesäisempää tunnelmaa jo

Moikkamoi,

Upean kevätpäivän ilta ja aika päivitellä kuulumisia pitkästä aikaa.
Mulla alkoi loma, tai siis paremminkin alkaa huomenna ja kovasti toivon, että aurinkoa riittäisi viikkoon enemmänkin.
Tänään tehtiin vähän pihahommia ja yritettiin suojata puuta, jota valkohäntäpeurat ovat käyneet useammankin kerran järsimässä, murr. Päivisin pysyttelevät kauniisti tuolla takapellolla kauempana, mutta varmaan heti valojen sammuessa hiipivät syömään mun kovalla vaivalla istuttamiani muutamaa tainta. :)
Toivottavasti ei puu parka nyt kuole, vaan selviytyy koettelemuksesta.
Joka tapauksessa niin nautin taas tästä ajasta, kun saa alkaa suunnitella kesäkukkien ostoa ja pihan laittoa.
Pakko oli myös käydä terassin ikkunoiden kimppuun. vähän reilu puolet sain niistä pestyä ja tuntui, että tuli sisällekin heti paljon enemmän valoa. Huomenna ois tarkoitus jatkaa hommaa.

Alkujaan mulla oli kovasti haaveissa päästä johonkin matkalle, lämpimään. Hulluna selailin äkkilähtötarjontaa perjantaihin asti, mutta pakko se oli sitten luovuttaa, kun ei tuo mies pystynyt nyt viikkoa lomaa pitämään. Aika kivalla hintaa ois etelään päässyt, mutta no rehellisyyden nimissä alkoi myös kauhistuttamaan tää epävarma tilanne, ettei ainakaan lapsia halua ehdoin tahdoin vaaraan viedä.Tosin tietysti missä vain voi sattua melkeinpä mitä vain, mutta nyt näin kotosalla tämä lomaviikko :)

Perjantaina käväisin Loviisan Aitassa, jonne oli taas tullut paljon kaikkea uutta. Varsinkin mun lempparimerkiltä Riviera Maisonilta oli kaikkea ihanaa kesämallistosta. Mullle lähti matkaan tuo uusi raidallinen varjostin. Ostin tuon jalan jo aiemmin, mutta siihen on ollut vaikee löytää kivaa varjostinta, tämä oli nyt tarpeeksi suuri kooltaan ja tuo maalattu raidoitus tekee hauskan kepeän kesäisen fiiliksen. Kolme keskimmäistä tyynyä on myös uusia hankintoja.



 

 Valaisimen jalka on mahdollista myös somistaa ja laitoinkin sisään nyt vähän hiekkaa, pari simpukan kuorta ja meritähdet.


  • Aurinkoista viikkoa!

  • :)  Mia