sunnuntai 15. lokakuuta 2017

Hei vaan, vieläkö joku tänne tiensä löytää? :)
Kohtuullisen pitkä blogitauko tästä tulikin, vaikka se ei tarkoituksellista ollutkaan. 

Upea syyspäivä auringonpaisteineen, houkutteli pitkästä aikaa tarttumaan kameraan ja ottamaan kuvia keittiöstämme. Paljon ei muutosta ole tapahtunut, mutta lähes kaksi vuotta on edellisitä keittiökuvista aikaa, joten tässä tämän hetkistä.
Jääkaappi ja pakastin ovat suurin muutos.Ne vaihtuivat muutama viikkoa sitten ja tulivat tällä kertaa rosterisina. Tykkään! Pinta on sopivan harjattu ja käsitelty, ettei sormenjälkiä juuri näy ja nekin vähät, joita on tullut, lähtee helposti pyyhkimällä. Tuota asiaa pelkäsin värissä eniten.
Vaikka vähän jännitti, miten ne meidän keittiöön istuvat, niin ollaan oltu tyytyväisiä valintaan.







                                                            Mukavaa alkavaa viikkoa kaikille ja kiva kun kävit!

Mia



tiistai 27. syyskuuta 2016

Amsterdam

Tiedättekö, kun suunnittelee tekevänsä tästä ja tästä postauksen. Ehkä jopa aloittaa luonnoksen, mutta se jää kesken. Aika kuluu ja huomaa, ettei tuota vanhaa juttua enää kehtaakaan julkaista. No minä ainakin tiedän. :)
On ollut paljon kivoja juttuja ja kuvia kesältä ja ihan nyt alkusyksystäkin, mitkä on jääneet omiin arkistoihin.
Yksi kesän kohokohta oli kuitenkin kesälomareissu, josta nyt muutama sana ja kuva.

Eli meidän kesälomareissu oli tällä kertaa autolla jonnekin, extempore reissu. :)
Kelit olivat sateiset ja tuntui, että lomapäivät vaan kiitävät ohi, joten päätettiin lähteä katselemaan, jos jossain päin paistaisi. Laiva ylitykset varattiin samana päivänä, kun illalla lähdettiin. Tarkkaa matkasuunnitelmaa meillä ei ollut, vaan päätettiin mennä vähän mielen mukaan. Pienimmän pääkohde oli tietysti Legoland ja se päätettiin toteuttaa. Herra oli edellisellä kerralla niin pieni, ettei juurikaan muistanut käynnistä.
Legolandissa tosin totesi, että muutaman kerran, että mä muistan tän kohdan.. :)

Saavuimme aamulaivalla Tukholmaan, josta ajelimme kahden pysähdyksen taktiikalla iltapäiväksi Köpenhaminaan. Kiertelimme hetken köpiksen ihastuttavaa tunnelmaa haistellen ja piipahdimme tietysti Tivolissa. Ensimmäisen yön majapaikka, oli hieman kaupungin ulkopuolella, koska näin myöhään majoitusta varaamassa olleena, oli jäljellä enää melkoisen hintavat vaihtoehdot. :)
Koska Tanskan sää ei osoittautunut juurikaan kotimaan säätä paremmaksi, suuntasimme heti aamusta kohti Saksaa. Bremen tuli pikakatsastettua parissa päivässä ja koska Hollanti oli meille täysin vieras maa, käänsimme autonnokan kohti Amsterdamia.

Hollanti oli juuri niin ihana tai jopa ihanampi, kuin olin kuvitellutkin.
Ensinnäkin majapaikan suhteen oltiin onnekkaita. Varattiin pikku asunto, jota vuokrasi ihastuttava pariskunta. Asunto oli piharakennus, joka oli heidän oman kotinsa takapihalla. Alue oli ihana rauhallinen omakotialue, jossa käytiin iltaisin kävelemässä ja ihailemassa, kauniita taloja ja maisemia. Alueen talot melkein houkutteli asuntokaupoille :)

Varoituksen sana: Kuvia ON paljon! Koitin karsia, mutten millään raaskinut tarpeeksi =D




































Ajomatkalla näki sitten sitä toisenlaista Hollantia. Tasaista maaseutua idyllisine maatiloineen. Hollantilaiset olivat hyväntuulisen ja iloisen oloisia ihmisiä ja olisin viihtynyt maassa pidempäänkin. Ikävä kyllä kolme päivää oli ajallisesti meille maksimi, sillä odottihan meitä vielä ihana Tanska ja Legoland. :)

Mukavaa aurinkoista syyspäivää!  :)


sunnuntai 25. syyskuuta 2016

Pellavaa syksyyn

Lämpimän aurinkoinen syystervehdys täältä :)
Niin on upeat ilmat, että minäkin ehdoton kesälapsi, melkein olen alkanut pitää syksyä lempparina =D Luonto on kaunis väreineen ja kynttilän valaisemat illat mukavia.

Tänään me ollaan vähän shoppailtu Ikeassa. Pienin meinaan eilen kertoi tarvelistansa, jolla muuttaa huone ekaluokkalaisen huoneeksi. Onhan tuo itselläkin ajatuksen tasolla pyörinyt, mutta toteutus on jäänyt. Nyt tuli listaa kelloa ja paperiroskista myöten harkittuna. Pöytää ja tuolia siis ensisijaisesti lähdettiin hakemaan ja nyt kuuluu yläkerrasta vieno akkuporakoneen ääni. Palaamme huoneeseen myöhemmin, mutta nyt muutama kuva olohuoneen syksyisemmästä ilmeestä.

Valkoiset pellavaverhot vaihtui pellavan sävyisiin verhoihin ja tunnelmasta tuli kyllä huomattavasti lämpöisempi. Ovikin sai taas kesän jälkeen verhonsa ja pari uutta koristetyynyä tarttui kaupasta matkaan.











Huhuilusta päätellen nyt on se aika, kun minua kaivataan paikalle yläkertaan, joten siirryn mieluisiin puuhiin. Mukavaa illanjatkoa kaikille :)


torstai 1. syyskuuta 2016

Syyskuun eka


Nopeasti se meni tämäkin kesä ohi ja vaikka oli tarkoitus monta kertaa tännekin kuulumisia laittaa, niin aina vei jokin muu puuha voiton, eikä malttanut koneelle istua.

Kesää on vietetty paljon ulkotiloissa nauttien ja vaikka tänäänkin on ilma ollut kaunis ja lämmin, on puuhat siirtyneet silti suuremmilta osin sisätiloihin. Toki ulkonakin vielä puuhaa riittäisi, ne ei vaan meinaa enää yhtään kiinnostaa. :)

Kesälomareissu tehtiin tänä vuonna autoillen, Ruotsia, Tanskaa, Saksaa ja Hollantia Amsterdamiin saakka. Reissusta voisinkin tehdä pienen muistelun, koska kuvamateriaaliakin tuli jonkun verran räpsittyä. :)

Kotona olen taas alkanut enemmän katsella sillä silmällä ympärilleni. Taitaa olla joka syksyinen juttu, useammalle meistä.
Meillä suurin muutos on varmaan tapahtunut täällä yläkerran aulassa, jossa vaalea sohva, vaihtui kahteen Ikean Stocksund nojatuoliin ja rahiin. Tuolit ovat nyt olleet käytössä parisen kuukautta ja hyviksi todettu. Ihanan iso ja muhkea tuoli, johon on hyvä käpertyä kirjaa lukemaan tai tv:tä katsomaan.
Kankaan väriksi valikoitua tumma harmaa, joka on lastenkin kanssa kiitollinen ja miellytti nyt eniten silmää. Tuoliin on saatavissa irtopäällisiä, jos vaihtelua jossain välissä väriin haluaa.
Musta pieni sivupöytä ostettiin kesälomamatkalla Åhlensilta ja Vallilan maton tilasin myös alkukesästä NetRauta verkkokaupasta. Mattoon olen myös niin tyytyväinen. Meillä kun on aina niin yksiväristä, niin nyt tämän maton kuviot ovat ilo silmille.
Mitäs sanotte aulan uudesta ilmeestä?


Näissä kuvissa tila näyttää tosi tummalta, mutta sitä se ei mielestäni luonnossa kyllä ole. Valoa tulee hyvin ja tilaakin jää ympärille, sen verran, ettei ihan niin ahdasta ole, kuin kuvista voisi luulla.

 


Olen joskus ennenkin tainnut mainita, kuinka vaikeeta on pitkän tauon jälkeen kirjoittaa tänne mitään. No sitä se tosiaan on =D

Palaillaan, moi!